Tapahtumat

SUKUTAPAAMINEN PORNAISISSA 4.8.2024 klo 14 – 14.45

Tapasimme Koivisto-juhlien yhteydessä sunnuntaina 4.8. klo 14 Pornaisten Yhtenäiskoululla juuri ennen Pääjuhlaa ja mukana oli mukava määrä seuramme jäseniä. Kirsti Aarnio toivotti tervetulleeksi ja Eero Ahtikari puhui hieman sukumme matrikkelin tai sukutaulujen painattamisesta sukukirjamme liitteeksi. Asia etenee hallituksen käsittelyyn ja vaatinee oman työryhmän pohtimaan vaihtoehtoja.  Lisäksi keskusteltiin tapaamistemme sisältötoiveista sekä jäsenten osallisuudesta ja uusien jäsenten hankkimisesta toimintamme mahdollistamiseksi. Kovin syvällistä pohdintaa emme päässeet käymään koska tila oli julkinen. Niinpä jäimme juhlatilaan odottamaan sukuseuramme jäsenen, professori emeritus Yrjö Kaukiaisen mielenkiintoista ja mieltä ylevöittävää juhlapuhetta.

Kiitos kaikil taas ko nähtii näi ommii kans!

SUKUSEURAN VARSINAINEN KOKOUS LOHJALLA  25.5.2024

Suvun jäsenet kokoontuivat tutussa paikassa Lohjalla esteettömässä ABC-aseman neuvottelutilassa. Paikalla oli 11 seuran jäsentä ja kokous teki sääntöjen edellyttämät päätökset, ohessa kokouksen pöytäkirja. Varsinainen sukukokous Koiviston Kaukiaiset PÖYTÄKIRJA (2)

Lisäksi päätettiin kokoontua kesällä Koivisto-juhlien yhteydessä Pornaisissa ja tehdä Sukukirjaamme tunnetuksi tapahtumassa. 

SUKUTAPAAMINEN PERNIÖSSÄ 30.7.2023 klo 13-14

Sukuseuran jäsenet tapasivat Koivisto-juhlien yhteydessä Perniössä ennen pääjuhlaa. Ajankohtaisista asioista käsiteltiin sukukirjan valmistumista ja siihen liitettävistä viimeisistä aineistoista ja korjauksista sekä kuvituksista viimeistään elokuun loppuun mennessä. Kirjasta oli mahdollista jättää ennakkotilauksia edullisempaan 30 e hintaan. Lisäksi sovittiin suvun vaakunan käytöstä. Olipa mukavaa taas haastella tuttujen kanssa!

KOIVISTO-JUHLAT MÄNTSÄLÄSSÄ Suurlavalla 30.7.2022 ilman sukukokouksia

Yksipäiväiset Koivisto-juhlat pidettiin 30.7.2022 Mäntsälän Suurlavalla. Suku- ja kyläkokouksille ei ollut Koivisto-Seuran puolesta tiloja, mutta seuramme hallitus kokoontui pikaisesti sukuvaakunan käytännön asioiden takia. Varsinainen yllätys oli, että Suomen Koivisto-Seuran johtokunta oli myöntänyt kokouksessaan 24.5.2022 Kirsti Aarniolle ja Erja Vaaralalle hopeiset ansiomerkit, mitkä jaettiin asianosaisille. 

Juhlat alkoivat jo Mäntsälän kirkolla sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkille lasketuilla muistoseppeleillä ja jatkuivat juhlan avauksella ja lipun nostolla Mäntsälän Suurlavalla. Pääjuhlassa saimme kuulla ja nähdä koivistolaista kulttuuria kattavasti.

TAPAAMINEN KOIVISTOJUHLILLA KOTKASSA  sunnuntaina 4.8.2019

Tapasimme Kotkansaaren Haukkavuoren koululla ja paikalle oli saapunut 16 aktiivista sukulaista. Sukukirjan valmistumisen tavoite on kevät 2020. Nyt on kuva-aineistojen aika ja ne voi lähettää Kirsti Aarniolle tiedoilla, että mitä esittää, ketä on ja mihin voi palauttaa.  Toimituskunta kokoontuu syksyn aikana työstämään näitä.

Koiviston juhlat on 70 vuotta ensi kesänä ja juhlat pyritään järjestämään Koivistolla muistomerkin julkistuksen ja kirkon museon uusimisen hengessä.

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS 2019 Lohjalla lauantaina 11.5.2019

Sukuseuramme kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2018 tilinpäätös ja toimintakertomus sekä vuoden 2019 toimintasuunnitelma budjetteineen. Puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti jatkamaan Kirsti Aarnio ja hallitukseen jäseniksi Kari A Kaukiainen, Esko Kaukiainen, Eero Ahtikari, Riitta Sarkkinen, Maisa Björkman ja Erja Vaarala. Toiminnantarkastajaksi valittiin Alf Björkman ja varalle Marja Sailo.

Terhikki Vaarala esitteli suunnitelman lähtökohtia Koiviston kirkkomaalle nousevaan kaatuneiden sankarihautamuistomerkkiin, jota seuramme päätti tukea rahallisesti.

Kirsti Aarnio esitteli ideoita seuramme sukuvaakunaksi, joita Liisa Hakapää ja Eero Ahtikari olivat valmistelleet. Näiden pohjalta päädyttiin jatkamaan valmistelua yhteistyössä Heraldisen seuran kanssa.

Käsittelimme lisäksi sukukirjamme edistymistä toimikunnan vetäjän Kirsti Aarnion esittelemänä. Seuraavaksi ruvetaan keräämään kuva-aineistoja.

Kutsu 110519 ja jäsenmaksu Asialista  2019 KOIVISTON KAUKIAISTEN SUKUSEURA TOIMINTAKERTOMUS 2018 Tilinpäätös tilikaudelta 2018 TOIMINTASUUNNITELMA ja BUDJETTI 2019

JÄSENTAPAAMINEN KOIVISTO-JUHLILLA Espoossa sunnuntaina 29.7.2018

Jäsentapaamisessamme kävimme läpi ehdotuksia sukuvaakunamme vaihtoehdoista ja päätimme edetä osallistujilta saadun palautteen pohjalta. Lisäksi keskustelimme mahdollisesta osallistumisesta ensi vuonna Penttilän kylätoimikunnan suunnittelemaan Koiviston matkaan heinäkuun alussa. Syksyllä ei kokoonnuta yhteisesti vaan kirjan toimituskunta keskittyy sukukirjahankeen valmistamiseen. Todettiin taloustilanne ja että Koiviston Sankarivainajien hautahankkeeseen voi kukin lahjoittaa avustuksia.

Lämmin ilma suosi meitä kokoontumisessamme.

KESÄRETKI TAIDEKESKUS SALMELAAN Mäntyharjulle sunnuntaina 10.6.2018

Toteutimme sukumme kesäretken sunnuntaina 10.6.2018 Taidekeskus Salmelaan ja meitä oli paikalla 22 henkeä. Meidät otti vastaan Taidekeskuksen perustaja, konsuli Tuomas Hoikkala, joka avasi omia taustojaan, taidekeskuksen perustamista sekä kertoi koivistolaisuutensa merkityksestä omassa toiminnassaan.

Retkestämme oli kesäkuun Koiviston Viestissä yhteenvetoa yhteiskuvan kanssa.
Osoite on Mäntyharjuntie 25, 52700 Mäntyharju. www.taidekeskussalmela.fi

VARSINAINEN SUKUKOKOUS oli la 5.5.2018 

Sukuseuramme varsinainen kokous pidettiin Lohjan Karnaisten ABC-aseman neuvotteluhuoneessa, Hossanmäentie 1, 08350 Lohja. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen sääntömääräisten asioiden lisäksi sukukirjamme rakennetta ja sukuvaakunamme edistymistä sekä toki haastoimme kuulumisia. Hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla Kirsti Aarnion jatkaessa puheenjohtajana.

Kutsukirje 050518 ja jäsenmaksu

TOIMINTAKERTOMUS 2017 hall hyv

TOIMINTASUUNNITELMA ja BUDJETTI 2018 hall hyv

Tilinpäätös tilikaudelta 2017 hall hyv

TYÖPAJA 23.9.2017 Kanneljärven Opistolla Lohjalla

Kokoonnuimme tuttuun paikkaan Kanneljärven opistolle Lohjalle. Tapaamisen tarkoitus oli nivoa yhteen sukupuun pohjalta olemassa olevaa aineistoa, katsoa kaikkien sukuhaarojen osalta mitä aineistoa on ja mitä vielä puuttui ja millaista aineistoa tarvitaan ja olisi hyvä tuoda esiin. Tiivis päivän ohjelma ja ahkera osallistujajoukko loivat oivalliset evästykset toimituskunnalle.

Kirjan toimituskunta kiittää!

TAPAAMINEN KOIVISTO-JUHLILLA 29. – 30.7.2017 Lahdessa.

Juhlien yhteydessä sunnuntaina 30.7. klo 12 sukuseuramme kokoontui vapaamuotoisemmin haastamaan sukukirjastamme ja suvun merkistä sekä etsittiin yhteyksiä ja tietoja sukupuun täydentämiseksi. Saimme lisäksi kuulla, että Koiviston kirkon pihamaalle on suunnitteilla sankarihautojen alueen kunnostus kivineen, istutuksineen ja rajauksineen. Asia on päätettävänä Viipurissa. Paikalla oli 18 aktiivia!

Tulevan vuoden 2018 kesällä seura päätti toteuttaa päivämatkan Mäntyharjulle Tuomas Hoikkalan ylläpitämään Salmelan Taidekeskukseen. Tästä lisää myöhemmin !

VARSINAINEN SUKUKOKOUS pidettiin 20.5.2017 Lohjalla.

Paikalla oli 20 seuramme jäsentä, jotka hyväksyivät vuoden 2016 tilit ja toimintakertomuksen sekä vuoden 2017 suunnitelmat. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti jatkamaan Kirsti Aarnio ja  erovuoroisten jäsenten tilalle Marja Björkman ja Riitta Sarkkinen. Toiminnantarkastajana jatkaa Alf Björkman.

Virallisten asioiden lisäksi keskustelimme sukukirjan valmistumistilanteesta alustavan sisällysluettelon pohjalta, teimme ehdotuksia sukuseuran vaakunaluonnoksiin sekä julkaisimme omat nettisivustomme.

TOIMITUSKUNNAN KOKOUS oli 12.1.2017 kunniapuheenjohtajamme Risto Kaukiaisen kotona Tuusulassa

Kirja hahmottuu hyvää vauhtia ja toimituskunnan tavoitteena on esitellä sitä kevään yhteisessä sääntömääräisessä sukukokouksessamme. Kirsti Aarnio on koonnut saamaansa aineistoa ja toivoo saavansa vielä lisää sukutarinoita ja muuta aineistoa rikkaista elämänvaiheistamme.

KIRJOITUSLEIRI Sukukirjan kokoamiseksi järjestettiin lauantaina 29.10.2016 Kanneljärven Opistolla Lohjalla

Leiri kokosi toistakymmentä innokasta kirjoittajaa sukuhaaroittain koko päiväksi pohtimaan kirjan sisältöjä, suunnittelemaan jatkoaskelia aineiston kokoamiseksi ja päättämään työnjaosta. Lisää leirin annista Sukukirja-osiossa.

VARSINAINEN SUKUKOKOUS oli Kanneljärven Opistolla Lohjalla 23.4.2016

SUKUTAPAAMINEN oli Angelniemellä Salossa 19.9.2015

Tapaamiseen oli saapunut 47 henkilöä ja näin olikin hyvä tutustua suvun jäseniin. Keskustelimme sukukirjan laatimisesta ja nautimme maittavista antimista hilpeässä tunnelmassa. Angelniemi on liittynyt Kaukiaisen suvun evakkomatkoihin ja siksi tapaamispaikkana läheinen. Kiitämme tapaamisen järjestelijöinä toimineita Helleviä ja Ahtia sekä runsaslukuisesti tilaisuuteen saapuneita sukulaisiamme yhteishengestä. Meillä kaikilla oli niin mukavaa, että päätimme jatkaa näitä vapaamuotoisia tapahtumia tulevina vuosinakin.

VARSINAINEN SUKUKOKOUS Paraisilla Koiviston juhlien yhteydessä 25.7.2015