Koiviston Kaukiaisten Sukuseuran sivustolle!

Koiviston Kaukiaisten sukuvaakuna on julkaistu

Suomen Heraldisen Seuran hyväksymässä vaakunassa on hopeisella kilvellä sininen tyviö ja siinä reunoihin asti ulottuva hopeinen verkko. Yläpuolen sininen ruoriratas sekä kolme pystyä sinistä paaluttaista koivunlehteä kaaressa. Vaakunan voidaan ajatella kuvaavan Koiviston Kaukiaisten pääelinkeinoja kalastusta, merenkulkua ja maanviljelyä sekä kuuluvuutta Koiviston alueeseen.

Tiedätkö mihin sukuhaaraan kuulut ja monennessako polvessa? Kiinnostuitko?

Sukuseuran tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa. Sivusto kokoaa yhteen Koiviston Kaukiaisten Sukuseuran jäsenet ja tarkoitus on välittää meille tärkeää yhteistä tietoa.

KOIVISTOLAINEN LAIVASOPPA, jota tarjottiin Koivistolta lähtevissä laivoissa

850 g luista keittolihaa, 2,5 litraa vettä, 1 rkl suolaa 1,5 litraa perunalohkoja, 1 iso sipuli kuutioina, 3 dl porkkanaviipaleita, 15 kokonaista maustepippuria, vakopippuria, 1 dl vehnäjauhoja.

Kiehauta lihaa ja kuori vaahto pois pinnalta. Lisää sipulikuutiot, porkkanaviipaleet, pippurit ja suola. Keitä liha kypsäksi. Lisää perunalohkot ja jatka keittämistä, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Sekoita vehnäjauhot kylmään veteen ja lisää vesijauhoseos keittoon. Kiehauta ja tarkista maku.

Mie muistan koko elämäni ajan

”Mie muistan koko elämäni ajan rannat Koiviston ja meren sinisen, mi etääll yhtyi kanssa taivaan rajan milloin peilityynnä, milloin myrskyten. Siellä purjehtivat isät laivoillansa, siellä keinui lainehilla venosein, siellä meri lauloi meille lauluansa, veet ja rannat tunsin ikiomiksein.

Kuinka monta kertaa istuimmekaan illoin rannan kivellä, kun päivyt painui pois, meri tyynnä lepäs, suvi oli silloin. Missä ihanampi olo olla vois. Jostain kaukaa kuului koskeloisen ääni, emo poikuettaan luokseen keräili. Ja hiljaa painui äidin syliin pääni, kun hän lapsostansa hellin hyväili.

Nyt muistossa vain ovat kotirannat, ja äitikin jo mullan alla on. Oi Jumalani, vieläkö Sä annat mun koskaan nähdä rannat Koiviston. On taivas musta, pitkä, pitkä tieni, on mieli raskas, olen koditon. Mut uness usein olen lapsi pieni, mi onnellisna kotona taas on.”